keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulua


Jouluaatto kului Kurkiniemessä rauhallisesti. Märehtijät saivat aamuruualla havuja, jotka kävimme pojan ja koirien kanssa hakemassa omasta metsiköstä.


Pässeille toivotettiin Hyvää ja Rauhallista joulua, vasemmalta Ami, sitten Ville, Juuso ja Veeti. Keli oli mukavan lauha, joten kaikki saivat joulutervehdyksensä ulos.


Aatu-pässi vietti joulunsa navetassa parin tyttöystävän kanssa. Tyttöystävät olivat tulleet vain ns. yhden yön jutulle, todellisuudessa viettävät yhden kiimakierron meillä. Tytöt ovat Särkänniemen kainuunharmaksia, toiveissa siis pikku-Aatuja keväällä. Ulos ne eivät päässeet, koska navetan ulkotarha on aivan lumen peitossa.
Karsinanaapureina näillä on neljä pikkupässiä, joista ei näköjään ole kuvaa.


Uuhet ovat aina yhtä riemuissaan menossa ulos havuja syömään. Pelkäsin ensin, että keritseminen jäi liian myöhäiseksi, mutta onneksi pelko näyttää olevan turhaa. Tässä on ehtinyt olemaan oikein kunnon pakkasiakin, mutta kun on ruokaa nenän alla ja kunnolla kuivaa ja ilmavaa olkea alla, ei näytä tyttöjä palelevan.
Valpuri ja Irmeli-vuohet omassa talviaitauksessaan taustalla syövät omia jouluhavujaan.
Luukas-pukista ei kuvaa tullutkaan, se on tuolla kuttujen ja pässien välissä.





Kanasillekin vietiin havuja, mukavaa virikettä niillekin. Uudet tulokkaat ovat sopeutuneet parveen ällistyttävän hyvin. Ja parvi uusiin tulokkaisiin. Yhtään kunnon ottelua en ole nähnyt, vaikka joukkoon tuli uusi nuori kukko. Ehkä hyväksymistä helpotti, että kukolla oli mukanaan oma parvi, kolme kaunista alhokanaa.

Kaikki eläimet saivat vielä iltaruualla lantun-, porkkanan-, omenan- ja perunanpalasia sekä kuoria. Kovastihan niiden ruokintaa ei voi muuttaa ettei tule vatsaongelmia, mutta kyllähän sitä nyt joulua täytyy jotenkin juhlistaa.

Mukava ja rauhallinen joulu siis Kurkiniemessä takana.

maanantai 24. joulukuuta 2012

lauantai 22. joulukuuta 2012

Tallipihan joulunodotusta


Ami-pässi on rapsuteltavana Tampereen Tallipihalla vielä tänään, klo 13-16. Olemme olleet siellä nyt muutaman kerran tänä talvena, ja mukavaa on ollut. Ihanaa, kun ihmiset ovat leppoisia ja hyväntuulisia, rupattelua riittää. Ja lapsilla iloa pässistä.

Tulkaa siis kaikki kynnelle kykeneväiset Tallipihalle tänään, Ami-pässin lisäksi siellä on tallissa aasi ja pari lammasta. Lisäksi vossikkakyyti kuljettaa ihmisiä ajelulla (se hevonen on aivan upea!) ja poninkin selkään pääsee. Kädentaitajat myyvät uniikkeja tuotteitaan ja taitaapa siellä vilahdella oikea joulutonttukin.

torstai 13. joulukuuta 2012

Kurkiniemen uusimmat asukkaat

Mustavoittoinen kana, peruspunainen kana, harmaavoittoinen kana sekä komea harmaa kukkopoika.
Olemme saaneet alhoparveemme täydennystä. Siitosmunista kuoriutui kolme kanaa ja viisi kukkoa. Kanat jäivät tietysti kotiin, ja kukoista yksi hieno ruskea. Nämä ovat lähtöisin Sastamalasta. Ja eilen toimme mukanamme pohjoisesta kolme kaunista kananeitoa sekä yhden harmaan kukkopojan, ylä- ja alakuvassa tämä porukka.
Uudet tulokkaat saivat viettää yönsä omassa yksiössän, ja seuraavana aamuna pääsivät (joutuivat?) uuteen parveensa. Kanat sujahtivat uuteen parveen hienosti, kukko-rukka sai vähän kylmempää kyytiä aikuiselta Hjalmar-kukoltamme. Hjalmar ei kumminkaan kurmoottanut mitenkään pahasti, olipahan vain äärimmäisen hämmentynyt parveen lehahtaneesta ilmiselvästä kukkopojasta. Vähän se sitä ajatti ja teki selväksi, että kuka on kukko tunkiolla.

 Kanalassa on muutamia piilopaikkoja tulokkaille, on kuusenoksia roikkumassa alimmilta orsilta ja juuttisäkkiä suojaseinänä. Toivottavasti pikkukukko tajuaa olevansa Hjalmarin reviirillä, ja Hjalmar antaa kukon olla tehtyään asemansa selväksi. Nähtäväksi jää.
Siitosmunista kuoriutuneilla ei tätä ongelmaa vielä ainakaan ole, koskapa ovat kuoriutuneet Hjalmarin parvessa.

Hieno harmaavoittoinen Olga edessä, mustakuvioinen Orvokki vieressään, takana punainen Onerva ja Oula.kukko

Nimiä mietimme kovasti, ja siitosmunista kuoriutuneen kukon nimeksi tuli Pauli, koskapa on Paulilta lähtöisin. Kanat ovat kaikki P-alkuisia, ihan jotta pysyy muistissa kuka on mistäkin. Paulin kanat ovat Pirjo, Pirkko ja Pirita. Vielä ei ole päätetty, kuka on kuka.

Harmaa kukkopoika sai nimekseen Oula, koskapa on Oulun seutuvilta kotoisin. Kanoista harmaavoittoinen on Olga, mustakuvioinen Orvokki ja punainen Onerva.

Paulin pikkukanoja.
Kävin aamulla antamassa kanoille ruuat ja tarkistamassa tilanteen, ja ainakin toistaiseksi kaikki hyvin. Uudet tulokkaat pönöttivät pesien katolla ja ihmettelivät muuttunutta eloaan. Heiteltyäni kaura-ohra seokset pehkuihin, lehahtivat ne hienosti kuusenoksien taakse piiloon syömään.

Ja kaikki astutettavaksi aiotut lampaatkin on nyt astutettu. Kahdeksan laitettiin pässeille tänäkin vuonna, kaksi suomenlammasta ja loput harmaksia. Ja kutuista molemmat ovat ilmeisesti kantavia. Irmeli luvan kanssa, Valpuri yhden illan kielletystä suhteesta... Luukas-pukki oli päässyt loppusyksystä murtautumaan tyttöjen laitumelle (viimeisenä laidunpäivänä!). En arvannut Valpurin olevan kiimassa silloin, mutta ilmeisesti on ollut nyt sitten kumminkin, koskapa kiimoja ei ole sen koommin tullut. Vaan eipä tuo haittaa, kilit on aivan mahdottoman ihania, mukava että niitä hurjia riiviöitä on tulossa tälle kummulle enemmänkin.