perjantai 29. maaliskuuta 2013

Karitsakuulumisia

Muutama kuvanen jo syntyneistä karitsoista. Kolme emoa on tähän mennessä poikinut, suomenlampaat Tyyne ja Jumi, sekä kainuunharmas Siiri.

Tyynen ruskeat kolmospojat ulkoilevat jo.



Tyyne on kyllä hyvä emo. Sen ensimmäinen synnytys oli vähän vaikea. Tyyne ei jostainsyystä jaksanut ponnistaa. Karitsa oli ensimmäinen, jonka jouduin auttamaan ulos. Tästä syystä karitsa sai nimen "Jumi". Toinen karitsa tuli takajalat edellä.
Silloin mietin, että kannattaako Tyyneä enää astuttaa, vai olisiko se parempi myydä pois. Onneksi annoin sille toisen mahdollisuuden. Tyynen kaksi muuta poikimista on menneet tosi hyvin, nopeasti ja ilman apua. Ja Tyyne hoitaa kolmosiaan hienosti, lisämaitoa ei ole tarvinut ja pojat kasvaa kohisten.


Leikin jälkeen tulee väsy.

Siirille syntyi kaksi isoa karitsaa. Siiri vähän säikäytti vuorokausi synnytyksen jälkeen. Sille ei oikein ruoka maistunut, ei heinä eikä väkirehut. Se oli vaisu, ja tuijotteli vain nurkkiin. Seurasin sitä tiiviisti yhden päivän. Sillä oli ilmeisesti kovia jälkipolttoja, isojen kaksosten maailmaansaattaminen otti kai voimille. Iltapäivällä se alkoi virkistymään, ruokakin maittoi jo vähän ja nurkkiin tuijottaminen loppui. Illalla se jo söikin kunnon annoksen ja sen jälkeen on ollut normaali.

Siirin vajaan kahden tunnin ikäiset kaksoset.

Siirin pässipoika.

Siirin toinen karitsa, joka taitaa olla kaksineuvoinen.

Suomenlammas Jumin karitsoita odottelin kahteen yöllä. Kävin yhdentoista aikoihin tarkistuksella, ja huomasin synnytyksen alkaneen. Seurasin sitten, että kaikki sujuu hyvin, ja sujuihan se. Jumikin pyöräytti kolmoset. Potran mustavalkoisen pässipojan, hennomman ruskean mäyräpässin ja mustan uuhen.

Jumin karitsat päiväunilla.

Ruskea mäyräpässi.

Mäyräpässi ja mustasilmäpässi.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Lammasvauvoja



Tyyne sai kolmoset lauantai aamuna. Tai oikeammin neloset, mutta se neljäs oli vain pelkkä keskenmennyt möykky. Täytyy myöntää että pelästyin, kun lampolaan menin. Juoksin aikaisin aamulla tarkistukselle, ja heti ovella kuulin pikkukaritsan hennon äänen. Hymyilytti, nyt ne sitten ovat syntyneeet, reilu 5 päivää lasketun ajan jälkeen. Just, kun aloin olla jo huolissani, että mikseivät ne jo synny.
Kurkkasin karsinaan, ja ensimmäiseksi näin sen möykyn. Sydän hypähti kurkkuun. Huomasin heti, ettei se ollut onneksi elossa. Katsahdin nopeasti, että karsinassa oli kaksi elävää karitsaa. Juoksin samantien sisälle, otin muovipussin möykkyä varten ja Tyynelle lämmintä vettä.



Möykky oli suhteellisen kova ja onneksi tiiviisti kalvojen peittämä. Näin se ei näyttänyt niin pahalta, kuin mitä olisi voinut. Hetken käänneltyäni saatoin erottaa pään, silmän ja sorkan. Otin möykyn pois karsinasta, ja samalla näin kolmannenkin pikkukaritsan.
Kaksi ihanan täysruskeaa lammaslasta siellä jo otti haparoivia askeleitaan, yksi valko-ruskea makoili pahnoilla. Ja kun säikähtelemään ollaan lähdetty, täytyi tätäkin vähän säpsähtää, "mitä jos se on jotenkin epämuodostunut, eikä pysty nousemaan ylös...?!" Kyllä siinä kurkkua kuristi ajatus, että jonkin niin ihanan ja suloisen olisi joutunut toimittamaan pois päiviltä. Vaan ilo oli suuri, kun tämä viimeinenkin nousi jaloilleen, ja lähti haparoiden kohti äitin tissiä.



Kaikki kolme ovat pässejä. Tavallaan onneksi, eipähän tarvitse alkaa jahkaamaan että jättäisi jonkun kotiin. Ne ovat niin ihanan ruskeita, että jos joku olisi ollut uuhi, olisi se todennäköisesti jäänyt.
Nyt odotellaan Siirin ja Jumin karitsointia. Ne ovat olleet perjantaista lähtien omissa yksiöissään. Siirillä varsinkin on varsin massiivinen maha. Laskettu aika oli eilen. Mutta miten fiksuja lampaita, odottivat että hurjat yöpakkaset on ohitse. Kuka sitä nyt haluaa jälkikasvuaan saattaa julmiin pakkasiin?

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Pässipojat lähti


Nyt on taas navetta tyhjä, ei juokse hauska nelikko enää aamuisin metsässä eikä iltaisin pala navetassa valo. Eli pikkupässit on lähteneet viimeiselle matkalleen. Vaikka niiden kanssa en erityisemmin ystävystynytkään, väkisinkin sitä vähintään kavereiksi tullaan. Vaikka toisaalta odotankin lihaa ja taljoja innokkaana, oli se vähän surullista taas jättää niitä. Kauniit ja kiltit pässipojat.





Viimeisenä aamunaan pässit pääsivät taas ulos juoksemaan. Ja mikäs siinä juostessa, aurinko paistoi ja kevättä oli ilmassa. Pojat juoksivat ja pukittelivat, kisusivat keskenään.  Maistelivat lumen alta varpuja ja haukkailivat havuja.

Pojat poseeraa hienosti, mutta samaan aikaan taustalla...?!
Autoon saaminen olikin sitten vähän vaikeampaa. Runsaan lumen vuoksi ei pakettiautolla päässyt peruuttamaan tarpeeksi lähelle, joten eihän pässipojat autoon menneet. Otettiin suosiolla ne takaisin sisälle, ja ei muuta kuin pässi haarojen väliin ja yksitellen kuljettamaan autoon. Minäkään en mitenkään kauhean korkea ihminen ole, välillä tuli tunne että nyt vie pässi emäntää eikä päinvastoin. Mutta ihan kunnialla saatiin pojat autoon, eikä automatkassakaan mennyt kuin 20 minuuttia.

Nyt sitten odotellaan uusien pikkupässien syntymistä, ja kaikki alkaa taas alusta. Vielä ei ole lampaat synnyttäneet, vaikka Tyynellä oli laskettu aika eilen. Tyyne tosin on saanut aina karitsansa muutama päivä lasketun ajan jälkeen.


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kevät tulee

"Älä kuorsaa siinä"? Harmaahapset päiväunilla hyvän metsälenkin jälkeen.

Viikko on kulunut Valpurin lasketusta ajasta. Mitään ei ole tapahtunut. Kuttu on ehkä hivenen pyöreä, mutta voi johtua ruuastakin. On ollut aika vahvalla ruokinnalla, onhan ollut oletuksena että sillä on kilit vatsassa kasvatettavana. Kuttu on edelleen normaali oma itsensä. Syö hyvin, märehtii hyvin ja on muutenkin eloisa.
Reilun viikon päästä on suomenlammas Tyynellä laskettu aika. Se on oikea tankki, hurjan pullea. Jänskättää, hyvässä ja pahassa.

Tipurintamalla taas huonoja uutisia. Kaksi on joukosta poissa. Yksi pieni rääpäle, jota vähän uumoilinkin, ettei kaikki ole kunnossa. Se ei kasvanut kunnolla, piipitti koko ajan ja oli vähän eksyneen oloinen. Niinpä se löytyi sitten hengettömänä eräänä aamuna. Mutta niin löytyi myös ihan terhakas ja elinvoimainen pikkutipukin! Näytti, että sillä olisi niskat poikki, oli ihan vetelä. Siis kuusi enää jäljellä! Uskomatonta, ikinä aiemmin ei ole ollut poikaskuolleisuus mitään tällaista. Toivottavasti seuraavat haudonnat sujuu jo paremmin. Sekaparven puolella alhorouva on asettunut mukavasti pesään läsöttämään... Se saa brahmanmunia alleen. Ei rotupuhtaita, kun ei ole puhtaita munia, mutta ainakin emo on brahma. 
Ilmeisesti olemme kumminkin päässeet rotasta eroon. Kylmän viileästi laitoin myrkyt kanalaan. Eipähän varastele enää munia eikä syö tipuja.

Kevättä on kovasti ilmassa. Päivät ovat olleet aurinkoisia, mutta öisin on pakastunut. Lintulaudalla käy kova kuhina, kun kylmän yön jälkeen tankataan. Ihania hiihtokelejä, kantohanget. Putket olivat ensimmäistä kertaa tälle talvelle jäässä. Onneksi aukesivat todella nopeasti. Siemeniä laitetaan itämään, kasvimaata suunnitellaan. Listataan kaikki kevään työt, laitetaan tekemiset jonkinlaiseen järjestykseen.
Kutkuttavaa aikaa tämä kevät.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Valpurin epäonninen raskaus

Kuva otettu tammikuussa.

Meidän oli tarkoitus viime syksynä astuttaa vain toinen vuohistamme, harmaa-valkoinen Irmeli. Kuttujen viimeisen laidunpäivän aamuna löysin kumminkin Luukas- pukkimme tyttöjen laitumelta. Oli riiviö vissiin ajatellut, että nyt tai ei koskaan, ja jotenkin päässyt oman aitansa yli kuttujen aitaukseen.
Laitoin onneksi päivän kalenteriin ylös. Ja niinhän siinä kävi, että Valpurille ei tullut enää kiimoja, ja alkoihan se vatsakin kasvamaan. En ollut loppujen lopuksi asiasta yhtään pahoillani. Kilit on aivan mahtavia pakkauksia, kyllä niitä tälle mäelle mahtuu!

Mutta mutta. Lasketun ajan käydessä lähemmäs huomasin, ettei Valpurin vatsa ole kasvanut sitä tahtia, mitä sen kuuluisi kasvaa. Yleensä se on ollut loppuajasta kauhea valtamerilaiva, joka vaan vyöryy karsinassa. Utareetkin ovat lähteneet täyttymään jo hyvissä ajoin, nyt ne ovat lähes tyhjät pussit.

Tammikuun 15.päivän ulkoilua, selkeästi kantavia ovat molemmat.

Valpurin laskettu aika on tänään. Olen heittänyt jo toivoni, ei siellä enää mitään ole. Ilmeisesti meidän kutturouvammekin on joutunut schmallenber-viruksen uhriksi. Kyseinen virus on ollut Euroopan vitsaus, leviää polttiaisten kautta. Aiheuttaa märehtijöillä tyhjäksi jäämistä, luomisia, epämuodostuneita jälkeläisiä. Ja nyt se on levinnyt ilmeisen odottamattoman laajasti myös Suomeen.
Viime syksyhän oli meilläkin aivan kauhea polttiaisten kanssa. Niitä oli tuhottomasti! Pojallakin oli koko syksyn punainen rantu piponrajassa, kun polttiaiset kuppasivat sen otsan. Ja muistan, että vuohien laitumellakin niitä oli aivan tolkuttomasti. Oli yhtä tuskaa käydä lypsämässä Irmeliä, kun polttiaiset riehuivat ympärillä.


Tietystihän Valpurin kohtalo surettaa, mutta samalla ristin käteni kyynärpäitä myöten yhteen ja kiitän. Sieltä sun täältä kuulee epämuodostuneista karitsoista/kileistä. Osa on pahoin mädäntyneet märehtijän niitä synnyttäessä, osa muuten vain avaruusolion näköisiä. Osa vielä hengissä, joten joutuu nekin vielä kaiken lisäksi lopettamaan. Joillain emoilla tulee tulehduksia, poikimahalvauksia, menevät huonoon kuntoon.
Jos me päästään tästä viruksesta näin vähällä, että Valpuri on kaikessa hiljaisuudessaan luonut kilinsä, olen kyllä äärettömän kiitollinen. Ja helpottunut.
Valpuri itse voi hyvin. On reipas ja ruoka maistuu. Tarkkailemme tilannetta. Ja yritämme pitää huolen (kauhun?!) kurissa, sillä parin viikon päästä alkaa meillä karitsoinnit.

Tämä kuva on otettu vain muutama päivä sitten. Missä maha?
(vastaisuudessa tältä virukselta voi välttyä astuttamalla märehtijät myöhään syksyllä/alkutalvesta, kun polttiaisia ei enää ole)