Joikulainen

Voi tuota Joikulaista. On taas Se aika vuodesta. Se aika, kun tyttöjen sulotuoksut alkaa käydä ylivoimaisiksi. Joiku huokailee ja vikisee hiljaa, on levoton, ulkona se päivystää portinpielessä ja ulvoo. Toistaiseksi on ruoka onneksi maistunut, onpa ollut keväitä, jolloin Joikulainen ei ole syönyt juuri mitään pariin viikkoon. Aina näihin aikoihin minä vannon, että nyt tilataan aika eläinlääkärille ja Joikulta lähtee pallit.

Vaan sittenpä se jo alkaakin taas helpottamaan. Huokailut vähenee, levottomuus laantuu ja se hiljainen piippaus vaikenee. Voi taas luottaa, että Joiku pysyy pihassa. Ja taas on pallit säästyneet. Tietysti meillä olisi toiveissa, että Joiku jonain päivänä jatkaisi sukua. Ensin täytyy käydä vähän lääkärintarkistuksissa, poropaimennustaipumustestissä ja löytää sopiva morsian.
Tässä olisi tarkoitus suunnata taipumustesteihin ihan lähiaikoina. Jänskää. Joikuhan on paimennellut vain noita meidän lampaita, niitäkään ei varmaan oikeaoppisesti, mutta sen verran kuitenkin, että verissä on touhu.

Parasta lääkettä tyttöjen tuoksujen aiheuttamiin levottomuuksiin on kunnon metsälenkit. Siinä tytöt unohtuu, kun saa kaahata tuhatta ja sataa umpihangessa kaikenmaailman hajujen -peurojen, hirvien, jänisten kettujen, EI tyttökoirien...- perässä.Ihana, onnellinen poropoika.

Eihän ne koskaan näytä siltä, miltä luonnossa. Ainakaan minun kamerasta tulleena. Yläkuvassa on hauska kivi, jonka päällä kasvoi kaksi pikkukuusta. Hieno luonnossa, tyhmä kuvassa...

Nasta!

"Moi, mä oon pikkuinen Nasta! Kuvassa olen 4 vuorokautta vanha."

"Tykkään hyppiä ja loikkia, ja kaahata niin lujaa kuin kintuistani pääsen."

"Mun äiti on ihana Martta, joka on mun turvana ihan koko ajan."

"Martan kaverit kävi tutustumassa muhun. Pikkusen jännitti, niillä molemmilla on valtavat sarvet. Harmaa-valkoinen Irmeli oli tosi kiva, haisteli minua Martta-äidin valvovan silmän alla, ja sen jälkeen oltiin ihan kavereita. Ei mitään draamaa ollut."

 "Toinen iso kuttu, Valpuri, on noitten johtaja. Äiskääkin jännitti, kun Valpuri tuli eka kerran haistelemaan minua. Valpuri haisteli minua tosi tarkkaan, ja jatkoi sitten kaikessa rauhassa touhujaan. Meikä-Nasta oli hyväksytty isojen kuttujen jengiin!"

"Tulin siitä niin iloiseksi, että aloitin aivan hurjan kaahailun ees ja taas. Silmissä vaan vilisi, kun meikä sinkoili menemään."
 

"Äippä pitää minua huolellisesti silmällä koko ajan. Se on heti paikalla, jos vähänkään inahan tai eksyn kauemmas."

"Isotkin kutut odottaa jälkeläisiä. Ei millään malttais odottaa, että saan riehumiskavereita!"

Harmaa-valkoinen Paksu-Irmeli.

 Valkoinen Valtava-Valpuri, kuttujen kiistaton pomo ja ikärouva.

Martta-kutun kili!

Meidän teiniäiti Martta poiki eilen aivan itsensä näköisen kuttukilin! Minähän juoksin jo keskiviikosta lähtien lampolassa, taisinpa yhtenä yönä käydä parikin kertaa tarkistamassa tilannetta. Martta valutteli vähän limaa keskiviikkona ja torstaina, olin varma että kohta mennään...
Vaan ei, Martta on täsmällinen kuttu. Tasan laskettuna aikanaan ja minulta lähes salaa se pyöräytti jälkikasvunsa maailmaan.

Kuin kaksi marjaa... Punainen väri pahnoilla on lämpölampusta, ei verta...

Olisin toivonut Martalle pukkikiliä. Kilin isästä kun ei ole täyttä varmuutta, en uskalla laittaa sitä myyntiin. Voi nimittäin olla, että kili on enonsa lapsi, eli Martan velipuolen Morrisonin. Niitä oli kolme pukkia laitumella, Mute, Morrison ja Luukas.
Olen kuitenkin melko varma, että kili on Luukaksen jälkeläinen. Luukas oli suurin ja vanhin pukkiporukassa, Johtaja. Kun huomasin, että Martta oli pukkien puolella, ei Luukas päästänyt pikkujätkiä (Mutea ja Morrisonia) lähellekään Marttaa. Mutta sehän ei takaa mitään.
Pukkikili olisi huomattavasti helpompi laittaa pois, kuin tuo ihana kuttulainen.

Hapuilee, hapuilee, hapuilee... Kunnes viimeinkin oikeassa osoitteessa!

Martta on tosi hyvä emo. Erittäin huolehtivainen. Kilin ei tarvitse päästää kuin ihan pienen pieni ääni, ja Martta on kärppänä tilanteessa. Tissille päästi hyvin, ja putsasikin pientä aivan antaumuksella. Ihan turhaa jännitin teiniraskautta ja teiniäiteyttä. Toivottavasti jatkokin sujuu yhtä hienosti, kuin alku.

Jätkiä kiinnosti viereisessä karsinassa aivan hulluna naapurikarsinan tapahtumat.

Martan naapurikarsinassa on pässit ja Mute-pukki. Pässejähän ei ole nyt kuin kolme. Kaikkia kiinnosti viereisen karsinan touhut aivan tautisen paljon. Ne tunkivat turpaansa aidan raoista niin pitkälle kuin saivat, ja silmät pyöreinä haistelivat tilannetta.

"Huh, viimeinkin onnistuin!" Punainen valo on lämpölampun hohkaa.

Nämä pienet on aivan ihania, kun eivät meinaa hoksia, miten pääsee esim. makuulle... Tuo kuttukilikin yritti niin kovin, mutta hitsi vie kun aina jäi takapää pystyyn... Sitten viimein se sen keksi. Se rojahti minun jalkani vierelle, nojasi leukaansa jalkaani ja nukahti. Pää vain retkahti kun pikkukili uuvahti. Olihan sillä kyllä ollutkin aikamoinen päivä.