sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Tyhjä lampola


Nyt on lampola tyhjä, ja kaikki märehtijät laitumilla. Ajateltiin jättää emot karitsoineen tähän lähilaitumelle, niin että saisivat mennä aina yöksi lampolaan. Olis helpompi vierotus, jos olisivat lampolan lähellä. Vaan eihän se mennytkään niin. Lampaat ahmaisivat laitumensa tyhjäksi hetkessä...
Niinpä sitten eilen kiikutettiin emot ja karitsat muiden luo isolle laitumelle.

Vasemmalla kotiin jäävä ihana Nelli.

Ensin kuitenkin punnittiin ja merkittiin loput merkittömät karitsat. Poika istuskeli vielä viimeisen kerran karitsarykelmän kera lampolassa.

Nestori, Nellin veli.

Koska emoja ei ole kuin neljä, otettiin varman päälle ja vietiin jengi kahdessa erässä. Karitsoista kun ei koskaan tiedä, jos joku rukka kokee eksyvänsä porukasta, lähtee se sinkoilemaan vähän sinne ja tänne. Kyllähän ne aina kiinni on saatu, mutta jos vain mahollista selvitä ilman ylimääräistä draamaa ja säätämistä, niin mieluummin niin.
Hienosti meni eka erä, Tyyne ja Justiina. Nämä ovat tottuneet hihnassa kulkemiseen, ja karitsat seuras tiiviinä ryhmänä emojen vieressä. Jos joku uhkasi jäädä porukasta jälkeen, ohjas hiljaa takana tuleva Joiku-poika eksyneen takasin porukkaan. Ohjasko omasta halustaan, vai pelkällä olemisellaan...



Toinen erä sitten olikin vähän haasteellisempi. Tässä oli vuorossa Irja, vanha konkari, sekä Kumma, ekaa kertaa pidemmällä reissulla hihnassa. Vähän meinas vikuroida, ja ottaa niitä ärsyttäviä spurtteja, jotka saa melkein käden lähtemään irti. Irjan pieni vaalea uuhikaritsa (alakuvassa) oli koko ajan jäädä jälkeen, pysähteli ja katsoi taakseen. Ihmetteli, että mihinkäs tässä nyt, kun kotilampolakin jää selän taakse. Tällä kertaa mulla oli apuna kaksi paimenta... Joiku ja poika. Poika tuli tosi hienosti kädet levällään ja rauhassa, painosti pientä karitsaa eteenpäin.


Jengi saatiin viimein laitumelle, mutta tämä pieni vaalea uuhikaritsa ei ollut uuteen paikkaansa tyytyväinen. Se meni nojailemaan sähköpiuhaan kaula pitkällä, sai sätkyn ja lampaalle ominaiseen tyyliin puski heti eteenpäin. Jos mitä tahansa sattuu, on se aina eteenpäin, täysiä ja voimalla. Ei ikinä pakitusta. Saaliseläin.
Sieltä se sitten hujahti piuhoista ulos. Huuteli eksyneenä emoa, ei antanut kiinni. Irja-emo oli niin haltioissaan tuosta ihanasta laitumesta, ettei se korvaansa lotkauttanut lapsensa huudoille.
Ja mihinpä suuntasi lapsi? No kotiin tietysti.
Määrätietoisesti se lähti kipittämään samaa reittiä takaisin, mistä oli juuri tullut. Ei sitä hetkauttanut naapurin vastantulevat lapsetkaan. Kotiin oli päästävä.

Kävelin kaikessa rauhassa sen perässä. En alkanut jahtaamaan, siitähän se vasta olis riemastunut ja juossut paniikissa ties mihin. Kieltämättä jo ihan liikutti se pieni otus siinä minun edellä kipittämässä. Se ei hämmentynyt edes matkan varrella huutelevista vuohista, korvat pystyssä vain katteli ja jatkoi matkaansa.
Ja ihan oikein se kulki, suoraan lampolan ovelle. Siitä se oli sitten helppo kopata kainaloon, ja viedä takaisin laitumelle. Nyt oli jo Irjallakin eri ääni kellossa, kun kuuli karitsansa huudon.



Yläkuvassa on Marjatta. Minun ihana Marjatta. Lampolassa tulee aina ihan hiljaa viereen kiinni. Odottaa rapsutuksia ja niiaa nätisti niitä saatuaan. Mutta laitumella...
Meillä on yks arka uuhi, Iina. Tai ei arka, vaan se ei kertakaikkiaan luota. Hirveän fiksu ja ajattelevainen, mutta ei luota. Iina kerää aina laitumella parin uuhen porukan, jotka se "villiinnyttää". Jo toista kesää peräkkäin tässä porukassa on näköjään myös minun Marjatta.

Ärsyttää, kun Iina vie porukkansa heti kauemmas, kun minä menen laitumelle. Siinä kun muut tulevat syliin kuulumisia vaihtamaan, tämä Iinan jengi katselee epäluuloisena kauempana.
Paitsi eilen. Istuin illalla kauan aikaa laitumella kivellä, rapsuttelin lampaita ja kattelin karitsoita. Huomasin, että Marjatta katteli siinä jonkun matkan päässä. Juttelin sille rauhallisesti. Pyysin tulemaan luo, mutta ei se tullut. Ei suoraan. Yhtäkkiä tunsin selän takana jonkun hönkimässä korvaan olan yli. Marjattahan se siellä. Olipa kiva hetki. Rapsuttelin Marjattaa niin kauan, että takamus puutui ja oli lähdettävä kotiin.
Jännä nähdä, miten se reagoi tänään, kun menen laitumelle. Onko se taas Iinan vietävissä, vai jokohan älyäis, että sama ihan ihminen minä olen kuin lampolassakin...

maanantai 18. toukokuuta 2015

Pässit kesätöihin


Isot pässipojat ja Mute-pukki lähtivät eilen kesätöihin, metsää raivaamaan. Niillä onkin nyt ihan uus laidun, saapa nähdä minkälaista jälkeä saavat kesän aikana tehtyä. Metsä on meidän "takapihalla", oikea satumetsä paikoin, mikä huomattiin kun rämmittiin siellä pusikoiden ja vesakoiden seassa aitaamassa. Toivottavasti pojat kuorivat sen esiin .
Pojat menivät laitumelle eilen iltapäivällä. Jo kerran kiikutin Muten ja valkoisen Veetin omalle puolen aitaa... Olisivatko ali lipsahtaneet, Mute pienenä ensin ja Veeti-valtamerilaiva perässä. Näillähän ei ole kuin kaksi lankaa sähköaidassa. Isot pässit pelkää sähköä kuin mitäkin petoa, mutta Mutelle voi houkutus käydä sähköäkin vahvemmaksi. 
Mutenhan lähtee omalle kallioiselle laitumelleen, jahka Irmelin Nappi-pukki vierotetaan Mutelle kaveriksi. Siellä on neljä piuhaa sähköä, viime vuonna piti pukit hyvin omalla puolellaan. Paitsi että kerran jouduin Muten viemään omalle puolelleen... Se on vähän tuommonen Houdini tuo meidän Mute...


Uuhetkin saisi viedä jo laitumelle. Saatiin kaksi lohkoa kuntoon, vielä olisi yhden lohkon tolpat kunnostamatta. Se lohko jäi viime keväänä jostain syystä välistä, ja sen kyllä huomaa. Kuusitolpat alkaa lahoamaan oikein urakalla, ja tuntuu että lähes jokaisen tolpan joutuu terottamaan uusiksi tai kokonaan vaihtamaan. Kuttuja en vielä vie laitumelle, kulettelen niitä metsissä syömässä. Odotan, että laidun purskahtaa täyteen mittaansa. Toissa keväänä vein ne innoissani aivan liian aikaisin laitumelle, ja nehän putsas sen hetkessä, eikä siellä sitten kasvanut koko kesänä oikein mitään.

Pupuilla on lainauros Lumimies hommissa. Luonnonkeltainen Maija-angora on astutettu parisen viikkoa sitten. Parhaillaan siellä on harmaa Malviina Lumimiehen kanssa treffeillä. Katsotaan, mitä näistä tulee. Nythän on syntynyt kaksi poikuetta, toiseen syntyi 5 poikasta, toiseen 4, joista yksi kuoli viikon vanhana kuristuttuaan emonsa nyppimiin villoihin... Näistä 6 on poikaa, ja kaksi tyttöä. Yksi poika, ihana luonnonkeltainen Niki, on muuttanut omaan kotiin, muut jäänevät kasvamaa paisteiksi. Naaraista ajattelin pitää ainakin toisen, sinisen Nillan. Musta tyttöpupu vielä odottelee kohtaloaan, voi olla että laitan sen myyntiin. Jos raskin.

torstai 14. toukokuuta 2015

Kevättä

Ihana Nestori, kainuunharmaspässykkä

Kaikki (eli kaikki kokonaiset neljä kappaletta) uuhet on poikineet. Hyvin meni poikimiset, kenelläkään ei ollut suurempia ongelmia. Karitsoita tuli 11 kpl, kolmet kolmoset ja yhdet kaksoset. Pässejä 4 kpl ja uuhia 7. Tasan ei mennyt. Minä kun niitä pässejä ensisijaisesti toivoin.
Mutta eipä hätiä, ostetaan kaverilta pari pässykkää lisää kesäksi kasvamaan, ja syksyllä viedään ne teurastamolle.

Kh Nelli ja suokkipoika Nalle.

Viime vuonna kotiin jäi Juusolta pari suomenlammas uuhikaritsaa. Nyt on harmaksien vuoro. Yläkuvan Nelli saa jäädä tuttuun laumaan. Onhan se sentään Aatun tytär ja Siirin tyttärentytär. Nelli on Justiinan karitsa, se on kaksosvuonueesta, veljenään sillä on isokokoinen Nestori. Hienoja kakaroita molemmat, ja villa yhä mustaa. Toivottavasti Nelli jää mahdollisimman tummaksi.


Manu jätti pienen lauman mäyränvärisiä karitsoita. Ovat kaikki melko samannäköisiä, yhdellä on ihan texelin pää. Hauskoja kakaroita. Tyynen ja Kumman kolmosista on molemmista yksi kakara pullojuotolla. Saavat kyllä emiltään, mutta eivät tarpeeksi. Hommattiin uus kalavaaka, sen avulla on helppo pysyä kärryillä, kuka saa tarpeeksi maitoa ja kuka kaipailis vähän lisää.

Kumman uuhikolmoset

Kaikki lampaat on keritty. Kaikki, paitsi Irja, joka sai maanantaina kolmoset. Ne ovat vielä omassa karsinassaan. Keritten Irjan sitten, kun pääsevät muiden joukkoon.
Villojen alta paljastui mukavan pyöreitä rouvia. Viimekeväiset karitsat ovat vähän luisevia, kuten myös isoja kaksosiaan imettävä Justiina. Onneksi ne pääsevät pian laitumille.


Pieni lampurimies on taas onnessaan, kun on saanut lampolan täydeltä karitsoja hoivattavakseen. Varsinkin Tyynen uuhikaritsa Neela on pojan ykköskaveri. Se jaksais olla toisen rapsutettavana varmaan vaikka ikuisuuden. 


Vielä olisi kerittävänä angorakaneista osa, sekä niiden poikaset. Pupuille täytyy myös tehdä uusi ulkohäkki. Kuten myös kalkkunoille, otimme niitä nyt sitten 5 kpl. Ne tulevat joskus tämän kuun loppupuolella, mitä ilmeisimmin. Pässeille on aidattu uus mettälaidun. Ja vielä täytyisi kiertää uuhien, kuttujen, pukkien ja pikkupässien laitumet läpi. Varsinkin uuhien laitumilla näyttää olevan paljon katkenneita tolppia. Olisko peurat toikkaroineet tolpat nurin.

Ihana Nasta-kilikin muutti uuteen kotiin, Nuutti-pukki kaverinaan. Poika oli vähän murheellinen Nastan lähdettyä, mutta pian se muisti, että Nastan äiti Martta on aivan samaa maata Nastan kanssa. Poikahan leikki vuosi sitten Martan kanssa, ja juotti sitä tuttipullosta. Oli mukava kattoa, kun poika löysi Martan kanssa taas unohduksissa olleen yhteisen sävelen.

Näin se kevät etenee. Puuhaa puuhan päälle, mutta pitää muistaa myös istahtaa ja hiljentyäkin. Käki kukkuu jo, ja lepakkopari on herännyt horroksestaan. Puissa on kauniin hento vihreä, ja nurmikko alkaa huutaa leikkaajaa. Kohta on täys kesä, ja kevään ihana odotus päättynyt.