Talvi tuli, talvi meni

Tässäpä tulee älytön pläjäys kuvia, kun talvi tuli tiluksille (ja rikkoi aidat...). Tosiaan saatiin mekin vuorokauden aikana jotain 30 cm lunta. Sade alkoi viikko sitten perjantaina ja jatkui lauantai iltaan. Sunnuntaina sateli vain hiljokseen. Maanantai ja tiistai oli ihania talvipäiviä, aurinko pilkahteli, mittarissa muutama pakkasaste ja maisema oli lunta tulvillaan. Nyt keskiviikkona tuo talvi on muisto vain, saatiinkin kevät. Vettä sataa ja lumi sulaa.

Yläkuvassa on kalkkunoiden laidun. Eihän siellä tietenkään enää mitään kalkkunoita ole. Eikä tule... Mutta laitumen laidalla olevista vaahteroista on tippunut muutama iso, painava oksa, kun ei kestänyt märän lumen painoa.

Tuon yläkuvan tapaisia näkymiä on tilus pullollaan. Puut on kaatuneet suoraan laitumille ja tietysti aitojen päälle. Jokaisella laitumella mitä meillä on, on joku puu tai oksa kaatunut aidan päälle. Tuossa kuvassa on ikivanha iso tuomi, joka on kaatua rysähtänyt lampaiden pikkulaitumelle.

 Poropojat tiehaantui, kun tuli lunta.Ne kaahas ja peuhas ja haukkui ja riekkui. Monta päivää peräjälkeen.

Yläkuvassa on polulle tullut este. Hirmuisesti nuoria puita taipuneina meidän polun päälle.

Irmeli ja Martta ihmettelevät lumista maisemaa. Ihmeen tyynesti lampaat ja vuohet otti lumentulon. Viime vuonna ne juoksi ja pukitteli ja villiintyi ihan tyystin, nyt ne vain tyynesti märehti valkeassa maisemassa. Ehkä ne tiesi, ettei vielä kannate riehaantua, ei tule kestämään tämä talvi?

Astumiset astuttu

Ihana Ami-pässi (50% kainuunharmas-50% jaalanlammas) ja suomenlammas Topi, linjaa 14

Jihuu, yhtäkkiä se on ohi! Nimittäin astutuskausi. Alunperin uuhet piti olla astutettuina jo lokakuussa, vaan toisin kävi. Melkein jo tuli stressi, kun tajusin miten aika vaan kiitää ja kiitää, eikä mulla ole kuin pari uuhta astutettuna. Olis kiva, jos uuhet karitsois maaliskuussa. Siinä ehtis emot opettaa laiduntamisen alkeet ennen vierotusta (uuhilla on pikkuinen niitty kevättä varten, jossa saavat totutella vihreälle ennen laitumelle laskua). Vierotuksen saisi hoidettua lampolassa, ja uuhet saisi laitettua rauhassa umpeen ennen kuin pääsevät varsinaiselle laitumelle.

 

Niittymäen Jalo-kainuunharmas, linjaa T. Lutuinen pässi, jolla on hauraat sarvet.

Laitoin pässit kuun alussa uuhien viereiseen karsinaan, saivat olla siinä aina muutaman päivän kerrallaan. Ajatuksena oli synkronoida kiimoja. Vaan kummastipa ei kiimoja kuulunut.  Pelästyin jo tosissani, että viime kesänä laitumella yks viriili pikkupässi on saanut tulosta aikaiseksi. Yllätin sen astumasta Justiina-uuhta pienen pässin tarmokkuudella. Pikkupässin emä on kainuunharmas ja isä suomenlammas jossa oli ripaus texeliä. Aivan tosi ärsyttävä ajatus, että se olisi ehtinyt laittaa uuhet tiineiksi.

Ami ja vasemmassa alanurkassa Jalo. Mute-pukki Amin takana.

Mutta kyllähän niitä kiimojakin alkoi sitten tulemaan. Ihan hallitusti ei astutukset kuitenkaan yllättäen sujuneet... Topi Topiassoni pääsi astumaan Tyyne-uuhen, jota ei ollut alunperin tarkoitus astuttaa. Kiva yllätys työaamuna, kun kaikki on lähes minuuttiaikataululla, pässi uuhien seassa... Onneksi kiimassa ei ollut silloin muita kuin tuo Tyyne, eli sinänsä onni onnettomuudessa, molemmat on suomenlampaita.
Sain astutettua parin päivän sisällä kuusi uuhta, eli yhteensä kahdeksan uuhta on astutettuna (ja pässi viereisessä karsinassa oli toimiva ajatus, kiimat synkronoitui). Vielä kun kainuunharmas Marjatta tulee kiimaan, kuskaan sen Ami-pässille, ja sitten on astumiset astuttu. Tuosta Ami-Marjatta yhdistelmästä jää kotiin karitsa. Melkeinpä ihan sama tuleeko pässejä vai uuhia, Amilta on jäätävä jälkeläinen tiluksille.

Pässien mielipaikka, ison petäjän tyvessä.

Maanantaina lähtee pikkupässit teurastamolle. Ei niitä ole kuin kolme kappaletta. Oli vähän vaikeaa saada niille teurastusaikaa. Ilmeisesti lampurit on lisääntyneet ihan räjähdysmäisesti. Tarkoitus oli laittaa muutama uuhikin poistoon, mutta niille ei (onneksi...) löytynyt aikaa. Ihan kauheaa yrittää miettiä, kuka lähtee ja miksi. Tavallaan helpotus, kun ei aikaa löytynyt. Toisaalta taas, hyvä olisi tuota laumaa pikkusen pienentää.
Ehkäpä ensi vuoden puolella löytyisi teurastamolta muutaman uuhen mentävä rako.

Ruskea kainuunharmas uuhi Laurilan India elikkä Iina.

Minun piti laittaa pois tuo ruskea kainuunharmas uuhi Iina. Iina on tosi kaunis ja älykäs uuhi. Paha vain, että se on tosi epäileväinen, syystä tai toisesta se ei luota minuun. Kesällä se keräs laitumella kahden uuhen porukan, joille se kertoi että minua pitää väistää ja kauas. Ärsytti, kun oikeasti kesyt ja rapsutuksenkipeät uuhet pinkoi pakoon Iinan ohjaamina aina, kun minä menin laitumelle. Niillä oli sama epäluuloinen katse, kuin Iinalla. Vähänkään jos yritin lähestyä, niin uuhet hävis kuin se pieru saharaan. Sitten sykyllä lampolassa nämä Iinan uuhet tulee heti ekana luo, ja vaatii rapsutuksia...
Tein päätöksen, että Iina lähtee. No. Sen päätöksen jälkeen Iina on ollut ihan eri lammas. Iinan paikka ruokintapöydällä on ihan karsinan oven vieressä. Olen sitä joskus ohimennen rapsuttanut pyllynpäältä. Lienee turha sanoa, että Iina on singahtanut lampolan perälle kuin leppäkeihäs, jos vähänkään olen koskenut. Vaan eipä singaha enää. Sitä saa rapsuttaa ja paijailla sielunsa kyyllyydestä, ja ainoa mitä Iina tekee, on että se niiaa ja syvään (tarkottaa että lammas tykkää, kun se koukistaa takajalkojaan rapsutettaessa).
Että luovu siitä nyt sitten. En luovu. Se sai heilastella ruskean kainuunharmaspässi Jalon kans, eli keväällä saadaan toivottavasti ruskeita kainuunharmaskaritsoita.

Äidit ja tyttäret. Oikealla ruskea sl, valkonenäinen Kumma vierellään ruskea mäyrä Miia. Miian takana musta mäyrä Jännä vierellään tyttärensä musta mäytä Mesi.

Uusi arki

Voi kun aika kiitää.
Elämä meni vähän uusiksi, kun sain yhtäkkiä töitä tilan ulkopuolelta. Olen ollut sen melkein 5 vuotta kotona kotiäitinä. Nyt tuli eteen työ, jota oli pakko lähteä kokeilemaan. Täysin oman aiemman ammatillisen suuntautumiseni ulkopuolelta. Homma, joka on ollut ajatuksissani jo kauan. Halu kokeilla, ottaa selvää onko minusta siihen.

Yhtäkkisen työelämään päätymisen johdosta mulla oli kerinnät myöhässä, astutukset myöhässä, kanojen pehkujen laitto meinas myöhästyä... Pihan talvisiivous edelleen tekemättä.  Mutta pikkuhiljaa lampaat ovat kuitenkin päässeet villoistaan ja muutama uuhikin on jo astutettu. Lokakuu meni kyllä aivan totaalisen hujauksessa ohi. Oli niin ajatuksisa, että viimeistään lokakuun lopussa on kaikki kahdeksan uuhta astutettu. No, ei ollut.

Uskollinen ystävä odottaa.

Onneksi ehdittiin nauttia aivan uskomattoman ihanista syyspäivistä. Käytiin paljon metsälenkeillä ja pari kertaa laavulla makkaraa paistamassa.  Pohjoisessakin poikettiin pikaisesti ennen minun töiden alkua. Tuskin tulee ehdittyä sinne enää tämän vuoden puolella. Runne-porokoira otti stressiä pakulla matkaamisesta. Ihan tuli mieleen Spurtti-vainaa, kun Runne niin pelkäs pakun ääniä ja kolinoita. Raukka jännitti koko matkan, mennen tullen.

Kalkkunat kohtas päivänsä, kuten myös pikkupuput. Pässipojat lähtee viimeiselle matkalleen ens viikolla. Uuhia piti vähentää peräti neljä (4 !!) kappaletta, mutta yhtään ei ole vielä vähentyneet... Ei niitä vain yksinkertaisesti raski laittaa pois, meidän vanhoja, ihania uuhia.
Olen muutaman kerran aloittanut tekemään niistä myynti-ilmoitusta, mutta sitten kuitenkin jättänyt tekemättä. Vaikea niitä on myydä uuteen kotiin. Uuhia, jotka on olleet meidän laumassa karitsasta saakka. Sitten pitäisi vielä vanhoilla päivillään muuttaa uuteen laumaan, hakea paikkansa siellä, totuttautua uusiin ihmisiin, lampolaan, tapoihin...
Äh.
Katsotaan nyt tämä talvi vielä näin, ja mietitän keväällä asiaa uudelleen.

Pirhana kun on laitettu lyhyt hihna koiranpoikaselle... Laavulla makkaranpaistossa piti laittaa koirat hetkeksi vähän kauemmas.

Tähän loppuun haluan laittaa meidän 4-vuotiaan valokuvataiteilijan valikoituja otoksia meidän kodista. Taiteilija itse on ollut 3 v näitä kuvatessaan...