Nyt sitten kuvia eilisenkin edestä... Turvotus on huomattavasti vähentynyt, sitä myötä jalan käyttö parantunut. Oli varmaan hankala astua jalalle, joka oli voimakkaasti turvonnut kudosnesteestä. Eilisellä 10 min. iltapissatuksella Joiku käytti jalkaansa lähes koko ajan. Enemmän käytti kuin roikotti. Vauhti on parantunut (kohta liikaakin), ja jalan liike pidentynyt. Se ei enää ole semmosta keskenjäänyttä töpöttelyä, vaan nyt jalka ojentuu taaksekin hyvin.
Olen uskollisesti jumpannut niin polvea kuin kinnertäkin, ja hieronut nestettä pois.
Yläkuva eilisaamulta. Otin Joikun ulos, kun ruokin eläimet. Oli kuitenkin tosi viileä aamu, ja tuntui että Joiku paleli kaljun jalkansa kanssa. Pujotin jalan suojaksi omista lampaista kudotun säärystimen... Eipähän ainakaan päässyt palelemaan.
 |
| Joiku, Runne ja Siru-kissa pikku päiväkävelyllä |
Joiku olisi ollut eilen jo tosi leikkisällä tuulella. Se oli ilman kauluria, ja yhtäkkiä haki oman riepotellun nallensa, ja olisi alkanut leikkimään sillä. Kerran se ehti sen jo heittää ilmaan ja ottaa kopin. Silmät loistaen ja häntä heiluen se tarjosi leluaan minulle. Olihan se ikävää kieltää moinen ilottelu, mutta muistan hoitajan sanoneen, että lelut kannattaa kerätä pois ja estää leikki, ettei vaan satu mitään. Otettiin sitten vähän kierimisharjoituksia ja istumasta seisomaan nousuja. Edes jotain aktivointia pääkopalle.
Kakka. Kakka on ongelma. Minulle vai Joikulle, en tiedä. Mutta ongelma.
Joikuhan ei mielellään kakkaa polun viereen. Pitää päästä pusikkoon, risujen keskelle, kauas ihmisestä. Ja sehän ei onnistu, jos emäntä roikkuu puolitoistametrisen hihnan päässä. Tänä aamunakin kierreltiin risukoita ja paineltiin puskien läpi, vaan ei. Ei tullut mitään.
Tässä on vielä n. 7 viikkoa aikaa, pakkohan sen on tottua toisenlaiseen kakkaamisrutiiniin!
Ja hei! Melkein unohtui tässä ristisidetohinassa,
Runneli täyttää tänään 2 vuotta!
Ihana vakavamielinen, miettiväinen, viisas, hassu, innostuvainen, kuuliainen pikku Runneli.
Runne on todellakin yllättänyt tässä lyhyen ajan sisällä käytöksellään. Oikeastaan Joikun onnettomuudesta lähtien. Runne on joutunut nyt itse miettimään asioita, ei voi enää vain mennä pöhkönä Joikun perässä.
Mentiin yks aamu pojan kanssa pyörillä tarhaan. Hain hänet sieltä pois Runnen kanssa. Jätin Runnen lyhtypylvääseen kiinni, pyöräni viereen. Vähän oli hätä, että mitenköhän se nyt pärjää, elämänsä ensimmäistä kertaa yksin tuollaisessa tilanteessa. Mutta Runne yllätti. Yhtään ei itkenyt, huutanut, ULVONUT, ollut levoton. Siinä se makoili pyörän vieressä, kun menin paikalle. Pää ja korvat pystyssä ihan rauhallisena katseli.
Ihanaa viisautta sille on tullut päähän, vai totta se on aina siellä ollut, on ihan sen oloinen koira. Nyt ehkä vain osaa sitä paremmin käyttää.
Lenkillä Runne kuuntelee tosi hienosti, ja seuraa mukana. Metsässä ei irtoa kovin kauas, ja tulee heti kun viheltää. On tosi oppivainen ja haluaa touhuta ihmisen kanssa. Olen innostunut opettamaan niille pieniä temppuja itseoivaltamisen kautta. Vauhtiin päästyään molemmat koirat hoksaavat mitä tarkoitetaan tosi nopeasti.
Olen iloinen, että juuri Runne tuli täydentämään meidän perhettä. Se on ihan kerta kaikkisen hyvä koira, ja just meille paras.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti